Kulta-aika
Tämä artikkeli kertoo kulta-ajasta käsitteenä. Muita merkityksiä täsmennyssivulla.
Kulta-aika on useiden eri kulttuurien mytologiassa esiintyvä käsite, jolla viitataan menneeseen ja tarunhohtoiseen suuruuden aikaan, jolloin oikeus vallitsi maan päällä, ihmiset elivät viattomina ja onnellisina, ja jolloin elämä oli kaikin puolin ylevämpää. Kulta-ajaksi tai kultakaudeksi voidaan kutsua myös jonkin sivilisaation, tieteen tai taiteenlajin kukoistus- tai loistoaikaa, kuten nimityksissä ”runouden kulta-aika” ja Suomen taiteen kultakausi.[1][2]
Käsite on peräisin antiikin ajoilta, ja se esiintyy muun muassa kreikkalaisen Hesiodoksen ja roomalaisen Ovidiuksen kirjoituksissa. Hesiodos esitti teoksessaan Työt ja päivät (Erga kai hemerai) viisi maailmankautta. Kulta-aika oli ihmiskunnan ensimmäinen kausi, jolloin ihmiset elivät onnellisina ja vailla huolia. Työtä ei tarvinnut tehdä, eikä sairauksia, vanhenemista ja kuolemaa ollut. Kaikkialla vallitsi oikeus ja järjestys, eikä sotia käyty. Kulta-aikaa seurasivat hopea-aika, pronssiaika, sankariaika ja viimeisenä onneton rauta-aika. Kulta-aikaa hallitsi Kronos, eikä ihmiskunnalle vielä ollut annettu myöhemmin ilmenneitä vitsauksia.[3] Myöhempien kausien aikana sairaudet, työ ja jumalattomat tavat lisääntyivät. Samantapaisia näkemyksiä esiintyy myös Intian ja Lähi-idän kulttuurien mytologioissa.
Lähteet
- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- Juha Honkala (toim.): Mytologian sanakirja. ISBN 951-0-24578-X
Viitteet
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
